Jostain syystä koululaiset ja pikkupojat ovat kiinnostuneita naisvartijoita jututtamaan ja yläfemmat joutuu poistuessa heittämään. Yhtä kouluaisporukkaa rauhoitellessani, yksi totesi, että sinä taas. Ensimmäinen kerta, kun jouduin sanomaan heille ja hyvin moitteettomasti käyttäytyivät yläfemmojen jälkeen.
Taas muutaman 4-5-vuotiaan päivän pelastin. Vakituinen vartija toi vielä terveisiä tullessaan yhdeltä pojalta, joka oli odottanut, että näkisi minut uudestaan.
Kotimatkalla eräs reipas pikkupoika sitten kauempaa jo hihkaisi, että yläfemmat. Äitiänsä nauratti. Siinä tuli hymy kaikille, jotka tilanteen näki.
Päivän normaalityöstä poikkesi ainoastaan se, että olin reilun tunnin ajan erään kulman luona seuraamassa, ettei kukaan jää trukkilavojen alle, kun erääseen liikkeeseen siirsivät kalusteita. Siinä oli lähellä "läheltä piti" -tilanne, kun kaksi poikaa juoksi kulmalta (pyöreä), jonne en itse nähnyt. Huomasivat tilanteen ja pyysivät anteeksi juoksemista.
Täällä kyllä kohteliaasti anteeksi pyydetään, mutta se ei todellakaan merkitse mitään. Asia saattaa toistua samantien. Kohteliaisuudesta täällä voisi monen palkita, mutta... Hyvin kotoinen olo tulee, kun kuuntelee, mitä seuraavaksi tapahtuu, kun joku poistuu paikalta.
Kunnon kohotus alkanut taas sairastelun jälkeen. Täytyy sanoa, että melko rapakunto. Yläkropan ehostusta, kun kävely ja kyykkäys töissä tekee jaloille hyvää. Reippaita kävelylenkkejä tullut jo muutama tehtyä ja eilen sain jopa juostua osan matkaa(lihasten rentoutus toimistopäivän jälkeen). Täytyy sanoa, että oli aika kova pala 22°n lämmössä ja vastatuulessa, vaikka interval-harjoituksena tein. Joten eiköhän tässä vähitellen normaali työkunnossa ole. (Sitten eivät enää taida sanoa, että olen tasapaksu. 😀)
Terveisiä kaikille Malmille ja Hyvinkäälle, Riihimäkeä unohtamatta! 😎
Kiitos terkuista :) -Ilona
ReplyDelete