Uudet harjoittelijat työn parissa

Tiistaina olin lyhyemmän päivän töissä, kun illalla oli menoa tiedossa. Työn parissa ei kauheasti uutta tullut. Toisaalta on mukava huomata olevansa osa porukasta. Helpottaa omaakin työn tekoa. Kenttätyössä oppi tuntemaan hyvin ihmisiä ja kuulemaan monenlaista englannin kielen käyttöä, joka helpottaa huomattavasti tuossa toimistolla työskentelyä.

Keskiviikkona pidin vapaata, jotta ei mene ihan ylitöiksi. Minnekään muualle sitä suuntaa kuin rannalle uimaan. Siellä sitten reippaasti jälleen paikallisten keskellä taas kauhisteltavana. Kauhistelevat sitä, että miten pystyn uimaan pitkää matkaa ja kun tällä kertaa oli ihan kunnon aallokko. 

Päivästä tuli ihan hauska, kun erään yksinhuoltajaäidin lapset halusivat minut kaveriksi sukeltamaan ja leikkimään vedessä. Se oli sitten Malta-englantia. Toinen pikkupojista totesi, että minähän voin puhua sinulle maltaa. Totesin, että en puhu ja vain vähän ymmärrän. Lapsille tyypilliseen tapaan sieltä tuli, että opit lisää ja kukaan ei sitten huomaa, että olet suomalainen. 

Samalla siinä opin, että mitä merkitsee elämän halu ja uuden oppiminen. Toinen pojista (5-v.) oli alaraajahalvaantunut. Vedessä oli melkoinen kaveri. 

Monesti olen yksin liikkeelle lähtenyt, mutta rinnallaan ihmiset lähestyy, kun tunnistavat vartijan. Ei viime viikkoina ole tarvinnut enää kysyä, että voiko joku katsoa tavaroita, kun uin. Monia erilaisia muistoja kertynyt. Ja ihmiset odottavat jo takaisin tänne. Eli opinnoissa se tiivis tahti jatkuu edelleen.

Eilisen jälkeen tänään toimistolla peruspäivä, mutta niin että opetin asioita Lavinian kanssa uusille harjoittelijoille. Puolasta tuli kolme tyttöä meidän jäljille. Yksi tytöistä totesi, että miten voit muistaa noin paljon asioita. Olisi aika huono merkki, jos ei tässä vaiheessa olisi jo jotain oppinut.

Huomenna on edessä viimeinen työpäivä ja ilta täytynee viettää siivoten. Tällä hetkellä näyttää siltä, että lauantaina heti 10: ltä aamulla rannalta alkavan hyvästelykierroksen päätän illan pimetessä. 

Tässä huomannut kuukausien kuluessa, että vaikka vartijan työtä pidetään osittain koiranvirkana, niin oma asenne ratkaisee paljon. Se että eri kohteista on kyselty perään, kertoo siitä, että on toiminut ammattimaisesti. Toisaalta olen huomannut sen, että toimeksiantajien työskentelyn tarkkailu häiritsee monia. 

Pieniä asioita muuttamalla täälläkin vartiointiala alkaa kehittymään. Suurin työ on asenteiden muuttaminen. Olen huomannut erikoisen piirteen alaan liittyen, että vaikka paikalliseen kulttuuriin kuuluu toisista välittäminen ja huolehtiminen, niin työssä se ei näy. Jokainen pysyy hyvin omalla tontillaan. Vastuu siirretään muille. 

Tässä miettinyt myös tulevan näytön takia Suomessa opiskeltuja asioita. Aiheesta ollut keskustelua ja totesin, että voimankäyttöön liittyviä asioita joudun kertaamaan. Sehän ei täällä ole vartijan peruskoulutuksessa.