Sunday, April 9, 2017

Vierailu Fort Manoelilla

Pyyntö oli, että käsitellä blogissa oman alan asioita. :)

Tänään ja eilen oli harviaislaatuinen tilaisuus päästä ilmaiseksi käymään Manoelin saarella. Paikka on suljettu ja sitä restauroidaan. Linnoitus on muuttumassa ylelliseksi hotelliksi ja sinne ollaan perustamassa myös kasino yms. Joten taviksilla ei sinne ole jatkossa mahdollisuuksia päästä.

Saarella liikuttiin omalla vastuulla sallittuja reittejä pitkin ja piti totella viranomaisten käskyjä ja kehoituksia. Täytyy sanoa, että alueella oli enemmän vartioita ja poliiseja kuin missään muualla olen nähnyt. En tiedä miten herätimme epäilyksiä Iidan kanssa liikkuessa, mutta meillä kulki mukana vartijat sisäänmenosta poistumiseen saakka. Tällä kertaa siis vartijan mukana kulki vartijat. Eivät varmaan itse olleet tietoisia asiasta. 😀

Täytyy tähän nyt laittaa yksi asia, mikä voi olla syynä, että vartijat tarkkailee ja muuallakin herättää huomiota. Ei kannata ottaa mukaan merkkivaatteita. Sen takia itseltäni on kysytty, että olenko rikas, kun käyttämiäni vaatemerkkejä on täällä vain todella rikkailla varaa ostaa. Tänään sitten tein hintavertailua. Eccon kengät, jotka Suomessa maksaa alle sata euroa, maksaa täällä 160e. Mexxin vaatteet Suomessa ovat puolta halvempia. Täällä hintaerot ovat isoja eri kaupungeissa. Paikallisiin kauppoihin ja kuppiloihin tottuneena Valletan, Gziran ja St'Juliansin alueella hinnat ovat melkein kaksinkertaisia.

Uuteen viikkoon jälleen suunta.

1 comment:

  1. Mukavaa viikkoa! Olet tehnyt hyviä turvallisuushavaintoja, jatka samaan malliin :) -Ilona

    ReplyDelete